keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Liebster Blog

Okei, nyt pitää myöntää että oon vähän liikuttunu. Iso kiitos ja kumarrus Nokkoselle Blogi-tunnustuksesta, tää tuli kyllä ihan puskista, mutta yllättävän pienillä asioilla sitä voikin toisen päivää piristää. Empä olis uskonut että oma blogini pääsee alle 200 lukijan top 5! ^^
Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen!

Aika laittaa tunnustus kiertoon. Seuraavien bloggaajien blogeja on ollut ilo seurata:

XoXo (Feather Light)

Päivän pohdittava

Päivä 4: Mitä pelkäät kaikkein eniten painon pudottamisessa?

Epäonnistumista. Sitä KUN tulen saavuttamaan ihannepainoni, pystynkö pitämään itseni kurissa, onko ruokailutottumukseni/ elämäntapani muuttuneet jo sellaisiksi kuin niiden pitäisi olla. Vihaan jojoilua.

En tiedä voiko tätä täysin kategorioida tähän, mutta myös ahmimista. Sitä kun "sallii" itselleen ehkä jopa huomaamattaan syödä jääkaapin sisällön tyhjäksi. Välinpitämättömyys. Sitä että annan itselleni luvan syödä muutaman karkin, syönkö sittenkin "huomaamattani" koko pussin?

-Äs

Ps. Huomenna luvassa vaakailua ja (toivottavasti) uusia lukuja. Olen kyllä pitänyt omasta mielestäni aika tiukkaa linjaa syömisieni suhteen mutta riittääkö se? Jänskättää!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi ihanaa!!! kiitoskiitos! terkuin matilda :)) (en jaksa kirjautua omille tunnuksille nyt tässä pikapikaa!) pitää sunkin blogiin ton paulan kanssa vähän enemmän tutustua!

- Maaatildaaaaaa

Marissa kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Marissa kirjoitti...

Kiitos, omakin blogisi on ihana! :) Vaihtuiko sulla kenties osoite jossain vaiheessa, vai miten en ole täällä lukijana? :D
Tai siis koska muistaisin jossain vaiheessa kyllä sun blogia seuranneeni...

Mut anyways, kiitos, ja tsemppiä painon pudotukseen :)

Äs kirjoitti...

Joo olkaa hyvät vaan teijän blogeja on ollu miellyttävä seurata. ^^

Ja Marissa kyl osote on vaihtunu ja miullaki sellai muistikuva et oisit sitä aikasempaa blogia seurannu, mut tervetuloo lukijaks uudestaan ja kiitos tsempistä! :)

Whiteprincess kirjoitti...

Oii vau kiitos kiitos paljon!! En yhtään tiennyt että kukaan edes lueskelee mun höpötyksiä, joten olen todella yllättynyt! :)
Kiitos tuhannesti ja ihanaa kevättä ja tsemppiä kevyempään elämään :)

Äs kirjoitti...

Kiitos itsellesi, on ollu kiva lukee siun kuulumisia jota tosin sais tulla vähän useemmin.. ;D Ihanaa kevättä siulle kans!